Räiskyvä tarina jota ei heti unohda!

Tänä kesänä Lurensin kesäteatteri esittää Maria Blomin ylistetyn draamakomedian Masjävlar. Näytelmä, joka Lurensissa on saanut nimen Juntjävlar, on esitetty monella ammattinäyttämöllä Ruotsissa sekä myös Suomessa Lilla Teaternissa vuonna 2010. Elokuvaversio voitti kokonaiset kolme Guldbaggenia, Ruotsin arvostetuinta elokuvapalkintoa.

Näytelmä kertoo kolmesta sisaruksesta jotka ovat kasvaneet maaseudulla. Nuorin heistä, joka on nuorena muuttanut suurkaupunkiin, palaa kotiin juhlimaan isänsä 70-vuotispäivää. Juhla voi alkaa, mutta vanhat riidat heräävät henkiin ja voimistuvat. Kohta kissa yksin ei saa kyytiä….

Teksti on Blomin nerokkaasti kirjoittama ja suurin osa yleisöstä varmaan tunnistaa itsensä, naapurinsa tai tuttavansa värikkäästä henkilögalleriasta. On tilaa sekä naurulle että itkull

Mika Fagerudd ohjaa

Kesän ohjaajaksi Lurens onnistui kiinnittämään näyttelijä Mika Fageruddin. Fagerudd on perheineen vasta muuttanut Loviisaan ja työskentelee eri ohjaustehtävien ja itse perustamansa lastenteatterin, Teater Fabelin, parissa.

– Odotan kovasti kesää Lurensissa. En halua tehdä esityksestä maaseutua ja itäuusmaalaisuutta pilkkaavaa. Silloin on vaara että tekstin todellinen huumori ja syvyys hukkuvat latteuksiin. Tässä kertomuksessa eivät maalaiset yksin ole juntteja. Myös musiikilla tulee olemaan tärkeä tehtävä juonen eteenpäin viemisessä.

Elävää musiikkia näyttämöllä

Avukseen Fagerudd on saanut todellisia teatterialan ammattilaisia. Mikan veli, Markus Fagerudd, joka on säveltäjä ja musiikinopettaja suomenkielisessä Teatterikorkeakoulussa, kirjoittaa osittain uutta musiikkia dramaturgian tueksi. Uutuutena tänä vuonna, 15 vuoden äänitetyn musiikin jälkeen, Lurensilla esitetään jälleen elävää musiikkia. Musiikista vastaa ammattimuusikko ja multi-instrumentalisti Esko Grundström.

Lavastajana ja pukusuunnittelijana toimii Pariisilaissyntyinen Mimmi Resman, joka on tehnyt lavastuksia mm. Helsingin Kaupunginteatterille, Svenska Teaternille, Wasa Teaternille, Åbo Svenska Teaternille ja Teatteri Viirukselle. Resman on tunnettu kyvystään luoda mielikuvia katsojan mielikuvituksessa. Visualisuus ei ole yksinomaan kehys vaan tekijä joka voimistaa teatterielämyksen.

Äänisuunnittelusta vastaa Lurensveteraani Jonas Randers, joka myös teknisesti on päivittänyt Lurensin äänentoistojärjestelmää vastaamaan tämän päivän vaatimuksia. Teatteri voi nyt ylpeillä kaikkein edistyneimmällä äänitekniikalla jota ulkonäyttämöllä voidaan tarjota.

Ensi-ilta perjantaina 28 kesäkuuta

Juntjävlarin ensi-ilta on perjantaina 28 kesäkuuta klo 19.00. Sen jälkeen se esitetään sunnuntaisin, tiistaisin, keskiviikkoisin ja torstaisin. Sunnuntai-esitykset alkavat klo 15.00 ja arki-esitykset klo 19.00. Näytelmän viimeinen esitys on lauantaina 3 elokuuta klo 15.00.


Juntjävlar on suunnattu aikuisille ja sitä ei suositella alle kouluikäisille lapsille.

 

Mika Fagerudd, regi

Mika Fagerudd

Markus Fagerudd, musik

Markus Fagerudd

Mimmi Resman, scenografi & dräkter

Mimmi Resman

Lurens sommarteater

60.5000060, 26.159352